Hiien hurtta

Varpu Tavi
Hiien hurtta
– Yrttinoitatarinoita villistä Karjalasta

Mummolaakso on kortteli Joensuussa Pohjois-Karjalassa. Se on lintukoto, jossa asuvat ihmiset vielä pitävät huolta toisistaan ja elävät parhaansa mukaan enimmäkseen ihmisiksi. Vuohenputkinotkon emäntä, eläkkeellä oleva kirjastonhoitaja Aino on Mummolaakson yrttinoita, parantajaksi elämän kutsuma terveyssalapoliisi, etiäisten näkijä ja kaappifilosofi. Ainon heimoon kuuluvat kasvit, eläimet ja ihmiset. Ainon koira Hupi on salapoliisikoira, totuudenvingahtelija ja Ainon tontin vartija. Ainon läheisin ystävä on viinaanmenevä ja vinoviettinen Kepa, joka taas kerran potee sydänsuruja. Eikä tarina kertoisi villistä Karjalasta, jollei mukana eläisi myös tuonpuoleisia kulkijoita. Ainon isomummo Jelena-buabo vahtii, että Vuohenputkinotkon pitämyspuuta lyylitään ja muitakin karjalaisia perinteitä vaalitaan, ja ettei Aino sorru itsekkyyden ja tyhmyyden tielle.
  Loppukesän ja alkusyksyn päivinä Mummolaakson rauhaa järkyttävät koirankakkoihin piilotetut lasinsirpaleet…

Voit tilata kirjan tai E-kirjan täältä (kirja saatavissa myös Kindle-tiedostona, ks. amazon.com) tai lainata kirjastoista.

Varpu Tavin Hiien hurtta oli hämmentävä lukukokemus
Suhtauduin kirjaan pienellä varauksella, koska tämän aihepiirin kirjoissa riskinä on usein omituinen mytologinen kalevalaistelu, mutta onnekseni sain huomata, että teos olikin hyvin konkreettinen ja perinnetietoudessaankin nykyaikaan juurtunut. Kirjan päähenkilö on Joensuun kuvitteellisessa Mummolaaksossa (jossa ei tämän kirjan puitteissa kylläkään asu kuin yksi lesbo) asustava mummo, joka taitaa monet vanhat tavat ja yrttien salat, ja kirjassa vuorottelevatkin päähenkilön kohtaamiset naapurien ja näiden vaivojen kanssa sekä ”teoriaosiot”, joissa kerrotaan tarkemmin, mitä rohtoja mummo millekin naapurille määräsi. Kohtaamiset ovat sympaattisia ja arkipäiväisiä, ja päähenkilökin joutuu välillä kohtaamaan ennakkoluulojaan. Rohtojen reseptit puolestaan ovat ihan ehtaa kamaa ja niistä voi kuka tahansa lukija saada käytännön vinkkejä oman rohdoskaappinsa täydentämiseen. Tämä ilahdutti minua oikein erityisen paljon, koska moni kaunokirjailija kyllä inspiroituu kasvien avulla parantamisesta, mutta käsittelee aihetta reippaasti yksinkertaistaen tai epäloogisia attribuutteja kasveille antaen. Tämä on ensimmäinen lukemani fiktiivisiä elementtejä sisältävä kirja, jossa kasveja ja niiden rohdoskäyttöä kuvataan totuudenmukaisella tavalla ja niitä ymmärretään syvällisemmällä tasolla. Rakenne tekee kirjasta suorastaan nerokkaan, kun ensin tarinan keinoin esitetään jokin tavallinen ongelma, johon sitten ehdotetaan käytännönläheisiä hoitokeinoja. Voisipa kaikkien kasvilääkintää käsittelevien kaunokirjojen kanssa olla yhtä turvallinen olo kuin tämän kanssa!

Sinisstories @Instagram

”Tekemähän terveyttä, rauhoa rakentamahan – Hiien hurtta -teos sijoittuu fiktiiviseen Joensuun Mummolaaksoon
Kansanperinteen viisaudelle rakentuvan Hiien hurtan miljöönä on Joensuu, jossa ’ihmiset vielä (enimmäkseen) ovat ystävällisiä toisilleen’. Mummolaakso on kaupungin fiktiivinen perukka keksittyine henkilöhahmoineen ja tapahtumineen. Kirjan keskushahmo Aino on eläköitynyt kirjastonhoitaja ja kansanparantaja. — Kertovan osan jälkeen seuraa kansanrunolla tai -loitsulla alkava kansanuskomuskattaus. Tarjolla on muun muassa Ainon hermopipareiden, naurishaudikkaitten ja Pohjan akan härkäpapupadan valmistusohjeet. Entä miten kodinhaltiaa kunnioitetaan tai miten kalevalainen jäsenkorjaus toimii?
Hiien hurtta pohtii vankan perinneaineiston kierrättämisen lisäksi myös nykypäivää ja sen vitsauksia. Emppu-leskirouva potee Alzheimeria ja kutsuu television digikanavia ”anaalikanaviksi”. Aino ei anna sananlipsahdusten häiritä ystävällistä keskustelua.– Varpu Tavin dialogi on luontevaa ja ilmeikästä. Vain parissa kohdassa kerronnasta tulee jäykähköä ohjeistusta. Enimmäkseen neuvot on sulautettu dialogiin saumattomasti, lyyrisestikin:
’Jos surun kapseloi, se jäykistää sielun ja ruumiin. Suru pitää surra, jakaa ja tuntea, ottaa kipu esiin pieninä palasina ja käsitellä palasia hellästi ja rakkaudella. Sillä tavalla suru hiipuu hiljalleen muistoiksi eikä vihaksi.’
Kekrin juhlimisen jälkeen ylijääneet herkut päätetään lahjoittaa Joensuun asunnottominen tukipisteeseen. Juhlan lopuksi kajautetaan yhteisvoimin Karjalaisten laulu. Hiien hurtta on aurinkoinen, hyväntahtoinen ja hyvää tekevä teos. Kansanrunoilijan tyttärenä luin kirjaa innostuneena ja liikuttuneena. Se lellii lempeydellä, karaisee karpalolla ja parantaa pahat paukamat.”
Eija Komu, Karjalainen 4.8.2023

”Hipleitä

Hiien hurtta on hyvän mielen kirja. Mis siul on onneton olla niin täs on siihe rohto. Tämä kirja tarjoaa lukijalleen wanhaa hyvää aikaa, toivoa tulevaan, reseptin jos toisenkin, rehevää kieltä sekä rikoksen ratkaistavaksi. Joskus kirja voi olla ystävä, mutta tämän kirjan mummoista ottaisin kenet tahansa kaveriksi ja juttukumppaniksi lopun elämän ajaksi. Kaikki ei ole aina sitä, miltä vaikuttaa.”

Arvostelu käyttäjältä Päivi (BoD)

Julkaistu: 11.9.2023