KIRJAT

Minä, plus size

Varpu Tavi ja Marjaana Lehtinen
Minä, plus size

ISBN 9789522915047 (kovakantinen)

(Docendo 2018)

Vuonna 2012 Marjaana Lehtinen havahtui siihen, ettei 170-kiloisena enää kyennyt säntäämään pikkupoikansa perään tämän joutuessa vaaratilanteeseen. Se oli lopullinen sysäys aiemmalle ikuiselle maanantaidieettien aloittajalle, jonka dieetit olivat päättyneet viimeistään tiistaina.

Hän aloitti sairaalan laihdutusryhmässä, ja jatkoi sitkeästi vuosien urakkaansa. Hän ryhtyi harrastamaan liikuntaa, ensin varovaisesti kävellen. 130-kiloisena hän rohkaistui kuntosalille ja löysi oman mielilajinsa. Kaiken kaikkiaan hän pudotti 80 kiloa ja 9 kokonumeroa. Ne kilot ovat myös pysyneet poissa.

Vuonna 2017 Marjaanasta tuli Suomen ensimmäinen Miss Plus Size Finland. Hän toimii nykyisin pluskoon mallina ja kehopositiivisuuden puolestapuhujana. Hän myöntää ennen kuvitelleensa, että elämä olisi onnellisempaa ja menestyksekkäämpää hoikkana. Elämänmuutoksen myötä hän oppi ymmärtämään, että hyväksymällä oman keskeneräisyytensä, hän on iloisempi ja itsevarmempi kuin koskaan. Painoindeksillä mitattuna hän on edelleenkin ylipainoinen, mutta sillä ei enää ole hänelle mitään merkitystä, sillä hän voi henkisesti ja fyysisesti paremmin kuin koskaan.

Hänen sanomansa on: elämänmuutoksesta tulee pysyvä, kun teet sen itseäsi kuunnellen sekä ennen kaikkea kehoasi ja omaa ainutlaatuisuuttasi rakastaen! Lue Marjaanan tiestä plusmalliseksi kauneusikoniksi. Tähän pääseminen on vaatinut hikeä ja kyyneleitä ja ennen kaikkea armeliaisuutta omaa itseä kohtaan.

Kirja on loppuunmyyty. Lainattavissa kirjastoista.

”´Olisit onnellinen, kun joku haluaa panna tommosta läskiä´- Plusmissi Marjaana Lehtinen kertoo kirjassa tökeröstä iskuyrityksestä. Marjaana Lehtisellä on suora viesti ahdistelijoilleen: – Tämä läski eläisi mieluummin vaikka selibaatissa kuin avaisi haarojaan tuommoisille niljakkeille.
Koulukiusattu, Tunnesyöppö. Hyväksikäytetty. Miss Plus Size -tittelin vuonna 2017 voittanut Marjaana Lehtinen avautuu uudessa kirjassa elämänsä kipupisteistä. Hän on tehnyt elämästään kertovan Minä, plus size -kirjan tietokirjailija Varpu Tavin kanssa…”
Me Naiset 22.8.2018